perjantai 27. heinäkuuta 2012

Kuvia kesäiseltä pihalta

Kesä on kulunut pääsääntöisesti pihasta nauttien ja kaikkea pientä puuhastellen. Istutuksiakin ollaan vielä jonkin verran tehty, ja vanhoja on jo saanut kitkeä :) Tämä on nyt toinen kesä talon valmistumisen jälkeen ja piha alkaa vihdoin näyttämään pihalta, kylvetty nurmi on mukavasti vahvistunut ja rikatkin ovat harventuneet. Viime kesänä nurmikkoa vielä vaivasi rikkaruohot eikä se ollut tasaisen vihreä. Tänä kesänä nurmikko on myös kasvanut täyteen apilaa. Omassa siemenseoksessamme sitä ei ollut mutta lienee tullut naapureilta. Kimalaiset ja koirat ovat toistaiseksi tulleet toimeen. Ensi kesänä nurmikko alkaa olemaan "valmis" eli kyllä meilläkin kolmanteen kesään asti kasvua on pitänyt odotella. Tämän kesän sateista on tosin ollut pihalle apua.

Sisälläkin on tehty jotain pientä ja olen hieman innostunut tuunaamaan vanhoja huonekalujamme. Laitan sisustukseen liittyvää postausta kunhan olen saanut tämän tekeillä olevan projektin valmiiksi.

Pensaissa näkyy jo mukavasti kasvua ja joitakin kukkiaviakin löytyy, ensimmäinen syysleimu kukakssaan.
Etsi kuvasta koira :D

Nurmikko on vahvistunut 

Kurjenpolvet hyvässä kasvussa

Kaikki istutetut maanpeiteruusut nupullaan

Angervoista on iloa koko kesäksi

Etukuistia kesäasussaan

Tänä kesänä istutettu kuunliljoja reunukseksi

Hortensiat ovat jo saaneet vähän kokoa ja alkaneet juuri kukkia

Rankkasade vei ruusuista kukat

Kuunlijat alkavat kukkia

Hortensialla tulossa paljon ihania palloja

Tuunattuja heinäseipäitä

Verenpisarat viihtyvät ikkunalauslaatikoissa

6 kommenttia:

  1. Hei, onko vielä muistissa paljonko meni taloon yhteensä maalia? Meidän Helmitalo nousee kuukauden sisällä ja kiinnostaisi tietää vähän etukäteen, jotta osaa pyytää tarjouksia maaleista.

    VastaaPoista
  2. Meillä varattiin yhteensä 80 litraa maalia, 60 litraa sinistä ja 20 litraa valkoista. Valkoinen uhkaa loppua kohta kesken... :D

    Ja malli on siis Sulohelmi, 1 1/2 krs. :)

    VastaaPoista
  3. OK, kiitos tiedosta. Kyllä niihinkin sitten rahaa saa menemään, kun meillä myös talli odottaa maalausta parin viikon päästä :)

    VastaaPoista
  4. Teillä on kyllä hirmuisen kaunis piha! Paljon olette nähneet vaivaa. :) Ja on kannattanut! Lopputulos on kerrassan hurmaava.

    VastaaPoista
  5. Kiitokset, kyllä tuota pihaa on tässä pari kesää laitettukin! Mutta on ihanaa, että uudessa talossa on heti myös piha laitettuna, on toisenlaisiakin tullut nähtyä :) Varmaankin näitä aviamet käteen rakentamisen etuja, on vielä jonkun verran puhtia jäljellä talon valmistuttua :)

    Ja maalimääriä meillä ei tosiaan ole ylhäällä, kahdella harmaalla ja yhdellä valkoisella aloitettiin ja lisää on ostettu useampaan kertaan.

    VastaaPoista
  6. Me ostettiin tänään 140 litraa maalia, kun on tuo tallikin maalattavana, katsotaan miten sillä pärjätään :)

    VastaaPoista

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...