sunnuntai 6. kesäkuuta 2010

Ensimmäinen maalauskierros melkein valmis

Olemme saaneet seinien osalta ensimmäisen kierroksen maalattua muutamaa listaa ja yläkolmioita lukuun ottamatta. Toistakin kierrosta on jo pokien osalta aloitettu. Etukuistikin on jo kahteen kertaan maalattu. Päätykolmioiden yläosat odottelevat telineitä/nosturia, samoin räystäiden alalaudat, tosin niitä ajateltiin vielä kokeilla tikkaillakin, aluksi tulevan terassin kohdalta, jotta pääsisimme tekemään terassia ja sille valokatetta.

Laatoittaja on saanut viime viikon puolella tehtyä tuulikaapin lattian ja wc:n seinät. Innolla odotellaankin jo ensi viikkoa, jolloin vuorossa pesutilat. Tuulikaapin laatta on 30x30 Cran Canyon, sävy Tobacco ja wc:ssä on valkoinen loimupintainen laatta vaakaladonnalla. Pitkään suunnittelin wc:hen hieman näyttävämpää laatoitusta, esim mosaiikkia takaseinälle, mutta päädyttiin kuitenkin tähän yksinkertaiseen valkoiseen. WC:n kalusteet ovat värillisiä, taso pähkinää, alaovet tummaa ruskeaa ja yläkaapit vaaleaan puusyykuviota, joten ihan valkoista ei veskistä tule.


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...