torstai 10. marraskuuta 2011

Yläkerta valmistuu ensi viikolla

Tänään yläkertatyömaalla onkin isompi porukka paikalla hommissa. Aamulla saatiin kuulla, että avaavat porrausaukon ja urakalla hommia eteenpäin. Portaat tulevat tiistaina ja yläkerta onkin sitten keskiviikkona valmis! Ihanaa, sitten päästäänkin siivoamisen kautta "muuttohommiin". Koti vaikuttakin tällä hetkellä jälleen rakennustyömaalta, yläkertaan tulevia kalusteita on ympäri alakertaa ja pölyä ja puhallusvillaa kulkeutuu pitkin asuntoa. Poistumistikkaat on vielä hommaamatta ikkunoihin, niillä alkaisi olla jo kiirekin jotta uskaltaa nukkua ylhäällä :)

3 kommenttia:

  1. Heipä hei.

    Hienoa, että pääsette kohta "muuttamaan". Tuli mieleen, että miten mahdoitte toteuttaa yläkerran huoltoluukut? Meille on ainakin merkitty sellaiset pääpiirrustukseen, joten kai sellaiset on sitten pakko jostain askarrella...

    VastaaPoista
  2. Meillä niitä ei kuvissa ole, mutta ovat olleet tässä kyllä harkinnan alla. Kiinnostaisi tietää mihin kohtiin ne on teille piirretty? Vielä en ole päättänyt tuleeko niitä vai ei.

    VastaaPoista
  3. Meillä on kaksi luukkua portaiden ja vessan puoleisella seinällä, toinen makkarin puolella ja toinen "olohuoneen" puolella, heti vessan vieressä. Kolmas luukku on aulassa, portaita vastapäätä.

    Aluksi hieman ihmetytti, että mitä ihmettä tuollaisilla luukuilla oikein tekee. Ei kai ne ilmastointiputket sen kummempaa tarkkailua ja huoltoa vaadi. Sitten entisessä kotikunnassa syttyi tulipalo suht uudessa omakotitalossa. Palo saatiin onneksi sammutettua. Palomiehet halusivat tarkistaa ryömintätilan palon jälkeen ja siellä oli muovit sulaneet iv-putkien päälle. Siellä kyti uusi tulipalon alku, vaikka omistaja koitti väittää, että ei siellä mitään tarkistettavaa ole...

    VastaaPoista

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...