sunnuntai 18. huhtikuuta 2010

Sisustusmateriaalit valittu

Kävimme eilen Viialan rakennustarvikkeessa, sillä timpurit kertoivat jo perjantaina tilanneensa mm. sauna- ja kattopaneelit ja ne toimitettaisiin jo maanantaiksi. Eli lappu, johon täytetään meidän omat sisustusvalinnat, oli yhä tyhjänä Viialan mapissa. Aiemman tiedon mukaan olisi kesään asti aikaa täytellä lappua, vaan toisin kävi. Onneksi aika järjestyi ja lähdimme ajelemaan Tampereelta lauantaiaamuna klo 7:15 Viialaan, jotta ehtisimme klo 8 sovituksi tapaamiseksi paikalle.

Mitä sitten valitsimme? Eli lattiaan meille tulee yleisestä konsensuksesta poiketen muovimatto! Olemme koiraperhe, joten valintaan vaikuttivat käytännön sanelemat seikat: reilusti vesipestävä ja mukavuus koirien tassuille. Matto ei ole liukas eivätkä kynnet rapise sitä vasten. Lisäksi matto on helppo myöhemmin vaihtaa tai korvata muulla materiaalilla. Latta meidän piti alun pitäen laittaa koko alakertaan, mutta nyt siis päätimme näin lopulta pitkän jahkailun jälkeen. Meillehän tämä talo tulee, joten miksi emme valitsisim meille parasta ratkaisua? Matto tulee Tarkett Extra-mallistosta, väri French Oak (kuva materiaalit-sivulla).

Seinät maalataan kauttaaltaan samalla sävyllä: Tikkurila G465. Olohuoneen makuuhuoneenvastaiseen seinään tulee tapetti Eco Velvet 2603 ja saman seinälle makuuhuoneen puolelle tapetti myös (tästä on koodi hukassa).

Sisäkattojen valkoinen MDF-paneeli vaihdettiin valkoiseen kuultolakattuun MDF-paneeliin. En ollut aiemmin tällaista paneelia nähnyt missään, ja se oli varsin kauniin näköistä. Lisähintaa jouduimme tästä maksamaan hieman alle 200e alakerran osalta, valkoinen olisi sisältynyt hintaan. Tämä muutos ehti viime tipalla mukaan, sillä timpurit olivat jo tilanneet valkoiset paneelit maanantaille, mutta niitä ei oltu vielä pakattu matkaan.

WC:hen tulee ruskea lattialaatta 10x10 Sicily Brown lattiaan ja seinille valkoinen loimupintainen laatta 20x30 vaakaan. Tuulikappiin 32x32 ruskea laatta Cran Canyon lattiaan. KHH, PH ja saunaan sama 10x10 ruskea laatta, seinälle pesuhuoneeseen 25x40 valkoinen laattaa vaakaan. Ruskeasta lattialaatasta nostetaan raita suihkun taakse. Saunan ovi pronssinen lasiovi.

Keittiön välitilaan valitsimme laataksi vaalean mosaiikkilaatan Termas Crema.

Saunan paneelit oli jo tilattu peruskuusipaneelia, joten eipä tarvinnut enää pohtia, vaihtaisiko tervaleppään. Säästimme siis useita satoja euroja tässä. Me emme saunaakaan juuri käytä joten tämä lienee ok.

6 kommenttia:

  1. No heipä hei, jälleen kerran! :D

    Kyselisin tällä kertaa käyttökokemuksia tuosta Tarkettin Extra muovimatosta. Onko ollut kannattava sijoitus? Kestääkö kovaa käyttöä ja tuntuuko hyvältä jalkojen alla?

    Minä haluaisin meille kovasti muovimattoa, monestakin syystä. Yksi syy on viime talvena nykyisessä kämpässä sattunut vesivahinko. Vahinko ei ollut suuri, mutta lattian pintaan pääsi sen verran paljon vettä, että laminaatin saumat alkoivat irvitellä. Toinen motivoiva tekijä on mahdollinen nelijalkainen uusi perheenjäsen. Eli lattian pitää kestää reilua ja rehellistä vesipesua.

    Aluksi harkitsimme muovimattoa vain alakerran makuuhuoneeseen, mutta kyllä minä laittaisin sitä myös olohuoneeseen ja keittiöön. Miten Helmitaloilla otettiin vastaan uutinen maton asennuksesta? Tuliko nurinoita?

    VastaaPoista
  2. Heippa!

    Olemme olleet erittäin tyytyväisiä valintaamme lattian osalta. Missään tapauksessa emme laittaisi laminaattia. Meillä yhdessä aiemmassa asunnossa muutaman vuoden päästä hyvälaatuisen laminaatin reunat aloivat rispaamaan koska kolmen koiran taloudessa on pakko pestä kostealla.

    Tarkett tuntuu laadukkaalta esim koiristamme ei ole vuoden aikana tullut lattiaan minkäänlaisia naarmuja tai muitakaan jälkiä. Yksi rakennusaikainen painauma suojaamattomista tikkaista on keittiön lattiassa mutta eipä tuo ole menoa haitannut. Painaumia vinyyliin tulee mutta esim olkkarin nojatuoli aina vähän siivoillessa vaihtaa paikkaansa ja painaumat nousevat eli pysyvästi ei ole jäänyt. Vesipesu onnistuu mukavasti ja lattia on myös hyvännäköinen. Eli tämä näyttää sen verran hyvältä, että se ei "huuda" olevansa muovimatto. Muutamat (myös raksalla käyneet ammattilaiset) ovat kyselleetkin että mikäs tämä lattia on, onko laminaattia vai mitä?

    Pidämme lattian pinnan pehmeydestä ja "ei-liukkaudesta". Koirien kynnet eivät rapise lainkaan kuten laminaatilla. Lastenkin kanssa olisi varmaan oiva valinta.

    Ainoa mitä pitäisimme itse vaihtoehtona olisi paketti/puulattia mutta koirien kanssa se on turhan kuluvaa pintaa. Vanhassa asunnossamme uusi parketti oli kynsien jäliltä melkoisilla naarmuilla reilun kolmen vuoden asuminsen jälkeen.

    Meillä on Tarkett siis kaikkialla muualla paitsi tuulikaapissa ja kosteissa tiloissa. Laittaisimme vielä uudestaankin. Ja sekin helppo tässä on, että mikäli haluaa joskus jotain muuta, voisi suoraan tämän päälle harkita laittavansa.

    Helmitalolla ei yhtään ihmetelty, täyttelimme vain sinne Viialan rakenustarvikkeen lappuseen valintamme koska löytyi heidän valikoimasta ja ilmoitimme heille vaihdosta. Vähän siitä tuli lisähintaa muistaakseni laminaatti olisi ollut 12e ja Tarkett oli 18e neliö, jos oikein muistan.

    VastaaPoista
  3. Eli se on selvästikin arvoisensa sijoitus. Kuinka leveän maton asensitte? Muistaakseni sitä saa ainakin 2 ja 4 metrin levyisenä. Jäikö olohuoneen tai keittiön lattiaan saumaa?

    VastaaPoista
  4. 4-metrisenä olisimme halunneet mutta meille tuli 2-metrisenä. On siis sauma keskellä olkkaria/keittiötä ja toinen makkarin oviaukon kohdalla. Eivät juuri näy ja on tosi siististi tehty meillä.

    VastaaPoista
  5. Me kun kävimme Viialan rakennustarvikkeella ja otimme tämän muovimaton puheeksi, niin saimme takaisin jotain ihmeellistä höpinää kaksi metrisestä muovimatosta. Saitteko mitään selitystä, miksi nelimetrinen ei käynyt?

    VastaaPoista
  6. Emme asian perään huudelleet kun matto 2-metrisenä taloon ilmestyi. Olettaisin johtuvan asennuksesta, eli 2-metrinen on varmasti paljon helpompi laittaa lattiaan. Eikä tuo ole meitä sinänsä häirinnyt vaikka tietysti se kivempi olisi vähemmillä saumoilla.

    VastaaPoista

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...