tiistai 30. maaliskuuta 2010

Lomalle

Vuolerin takkatarjous saapui tänään, Kielo n. 6500 euroa hormin kanssa asennettuna.

Tänään onkin lähtö edessä Gran Kanarialle, avaimet käteen rakentaja voi siis huoletta myös lomailla. Mukavaa pääsiäistä!

Takkatarjous Takka-Centeriltä

Siro kulma
- asennettuna
- kromiluukulla
- rahtivapaasti
- takkatarvikkeet sisälle kannettuna

Tarjoushinta 2 915 euroa

Hormi 190 euroa / metri. asennettuna

maanantai 29. maaliskuuta 2010

Julkisivu valmistuu..

Viikonlopun saldo rakennuksilla oli, että julkisivu alkaa olemaan pellityksiä ja ulkovalaisimia vaille valmis. Sisällä oli parhaillaan lauantaina käydessämme mies laittamassa styrokseja lattiavalun alle ja homma oli saatu valmiiksi lauantain aikana. Myös kuisti on saanut kaiteensa ja on nyt valmis. Saimme tiedon, että valu tehtäisiin tällä viikolla. Kunhan säät vielä vähän lämpenevät, päästäänkin maalaushommiin.


torstai 25. maaliskuuta 2010

Takkatarjous Tiileriltä

Saimme tänään tarjouksen Tiilerin Pikku-Jussi kulmamallista. Kokonaishinta sisältäen hormin ja muuraustyön osuuden arviona oli 5283e. Olemme jättäneet myös muille valmistajille tarjouspyyntöjä, joten odotellaan vastauksia saapuvaksi.

keskiviikko 24. maaliskuuta 2010

Tontilla mestarin kanssa

Kävimme tällä viikolla tontilla yhdessä vastaavan mestarimme kanssa ensimmäistä kertaa paketin toimituksen jälkeen. Täyteltiin papereita ja katseltiin ympärillemme. Mitään erikoista huomautettavaa ei löytynyt, mutta saimme vinkin suojata pellittömät ikkunan aluset, jotta mahdollinen vesi ei pääse rakenteisiin. Saatiin myös yhteystietoja paikallisille yrittäjille, joilta voimme pyytää tarjousta yläkerran portaista sekä itse yläkerran rakentamisesta. Hieno juttu, että on mestari, jolla on pitkä paikallinen rakennusalan tuntemus.

Itse talossa on yhä lattiavalun valmistelut käynnissä ja lämpöpuhaltimet päällä. Alakerta on jo kokonaan eristetty myös yläkerran lattian osalta. Julkisivun työt sen sijaan eivät ole viikon sisään edenneet.

lauantai 13. maaliskuuta 2010

Viialan Rakennustarvike

Tänään teimme maakuntaretken Viialan rakennustarvikkeeseen, eli liikkeeseen joka toimittaa rakennustarvikkeet ja sisustusmateriaalit Helmitaloille. Saimme erinomaista palvelua ja kävimme läpi eri materiaalivaihtoehtoja, joista valita. Käytännössä heillä oli hintaan sisältyvä perusvalikoima Helmitaloille esim lattioista, tapeteista ja laatoista mutta tämän valikoiman lisäksi on mahdollista valita muitakin tuotteita maksamalla erotus. Liikkellä oli käytössään talokohtainen "lappu", johon asiakkaan valinnat kirjataan ylös toimituksia varten. Meillekin tehtiin oma lappunen tänään.

Jo perusvalikoimasta löytyi mieluisia vaihtoehtoja, esim kylpyhuoneen ja WC:n seinälaatat (iso valkoinen laatta), mutta todennäköisesti kosteiden tilojen lattialaattojen osalta valitsemme hieman kalliimmat laatat. Pukkilan Fiesta miellytti erityisesti, väri brown himmeä. Laatassa oli kaunis hento kuvio pinnassa ja se näytti muutenkin nykyaikaiselta vaihtoehdolta. Muihin tiloihin meille tulee todennäköisesti muovimatto lattiaan, kun koiraperhe olemme.Tarketin Extra -mallistosta parhaaksi nousi Frenck Oak, light brown, toisena Gres, brown.

Liike tekee myös yhteystyötä Tiilerin kanssa, joten takkavalintamme näyttää myös pitävän. Saunan seinät käsitellään SUPI-saunasuojalla, sävy 3444 mustamarja.

perjantai 12. maaliskuuta 2010

Tiilerin Tiili-ja tulisijapäivät Tampereella 20.3.2010

Olemme miettineet erilaisia vaihtoehtoja takaksi, ja vahvoilla tällä hetkellä on yksikertaiset Tiilerin funkkis-takat. Niiden yksinkertainen ulkomuoto miellyttää silmää ja vaihtoehtoja kuitenkin löytyy runsaasti. Takan saa helmitalon pohjaan joko suoraseinätakkana tai kulmatakkana ja palomuuri tulee talotoimittajan puolesta. Täytyypä siis mennä Tiilerin tulisijapäiville katsomaan ja kuulemaan.

Tässä Tiilerin malleja:
http://www.tiileri.fi/galleria2/?kat=14#

keskiviikko 10. maaliskuuta 2010

Käväsin jälleen pikaisesti tsekkaamassa tämän päivän tilanteen. Ainakin sähkökeskus oli kiinnitetty talon ulkoseinään ja ikkunoiden laudoituksia oli tehty valmiiksi, enää olohuoneen ikkunoiden koristelaudat puuttuvat. Sisälle ei taloon edelleenkään pääse, sillä oviaukot on naulattu kiinni styroksilla.. Myös muita sähkötöitä on tehty julkisivun perusteella.

tiistai 9. maaliskuuta 2010

Katto pään päällä 9.3.2010

Kuvat tuntuvat olevan aina enemmän tai vähemmän iltahämärissä otettuja, koska pääsemme piipahtamaan rakennuksella vasta työpäivän jälkeen.








sunnuntai 7. maaliskuuta 2010

Kävimme katsastamassa iltahämärissä mitä viikonlopun aikana on tapahtunut. Kadun puolen katto on jo tiiliä vaille valmis ja kuistikin alkaa hahmottumaan paikoilleen.
Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...