tiistai 15. helmikuuta 2011

Suunnitelmia kevättä silmällä pitäen

Kevät lähestyy pikkuhiljaa vaikka sitä ei pakkaslukemien perusteella uskoisikaan. Kunhan lumet sulavat, alkaa jälleen aherrus puuttuvien töiden kimpussa. Ja mitä vielä puuttuu: yläkolmioiden maalaus nosturilla, puolet pihasta, piha-aita (koira-aita), etupihan asfaltointi kivetyksen ulkopuoliselta osin, pihavajan rakennus, sokkelin maalaus, kuistin ja terassin petsaus sekä hieman muutakin pikkunäpertelyä kuten koirankopin, roskakatoksen rakennus ja grillin muuraus. Ai niin ja yläkerta :) Vaikuttaa tulevan kiireinen kesä :) Onneksi koko talven on saanut nauttia oman talon rauhasta ja kerätä energiaa tulevia koitoksia varten.

8 kommenttia:

  1. juu kevättä ja kesää odotellaan tässäkin torpassa kuumeisesti ja paljon on puuhaa suunnitteilla, saa sitten nähdä mitä kaikkea ehditään.

    VastaaPoista
  2. Terveiset Satakunnasta! Jos kaikki sujuu hyvin ja pääsemme muuttamaan vuoden päästä omaan Sulohelmeemme, niin mekin alamme työstää yläkertaa heti samana keväänä. Sellainen kysymys on vain pyörinyt mielessä, että jättääkö Helmitalo yläkerran pohjaan levyvillaa vai puhallusvillaa? On sitä joskus pitänyt heiltä kysyä, mutta en ainakaan muista saaneeni vastausta. :)

    VastaaPoista
  3. Puhallusvillalta näyttää mun silmään. Teettekö yläkerran itse? mun pitäisi löytää hyvä ja halapa tekijä sille.

    VastaaPoista
  4. Me teemme yläkerran sukulais- ja kaverivoimin :) Onneksi löytyy lähipiiristä osaavia tekijöitä. Valitettavasti en edes entisenä tamperelaisena osaa nimetä mitään rakennus-/remonttifirmaa, josta voisi kysyä :/

    VastaaPoista
  5. Ollaan mieheni kanssa etsitty 1,5 krs. talopakettia ja nyt ollaan se löydetty Helmitalon SuloHelmestä. Kastelli-taloa ensin meinattiin mutta kyllä taidettiin nyt kallistua Helmitalon suuntaan. Kuuluiko muuten yläkerran ikkunat talopaketin hintaan ?

    VastaaPoista
  6. Samalla tavalla se meilläkin taisi mennä, vielä kun nähtiin asuntomessuilla Helmitalojen mallit, niin valinta oli selvä. Kyllä pakettiin kuuluvat yläkerran ikkunat, pystytyksessä valmiina paikoillaan. Tuolla meidän muutokset ja kustannukset-sivulla on kerrottu, mitä on jouduttu hankkimaan itse ja mitä hankinnat ovat maksaneet.

    VastaaPoista
  7. Ja Piha-sivulla on eritelty pihaan ja maatöihin liittyvät kustanukset.

    VastaaPoista
  8. no minähän käyn lukasemassa :)

    VastaaPoista

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...