torstai 7. heinäkuuta 2011

Talon ulkomaalaus valmis

Vihdoin saatiin talon ulkomaalaus valmiiksi! Maalasimme itse kaiken mihin ylettyi ilman nosturia jo viime kesänä talon valmistumista odotellessa ja tänä kesänä toiseen kertaan. Maalari kävi heinäkuun alussa tekemässä yläkolmiot. Tyytyväisiä olemme edelleen värivalintaamme.


Nyt saamme etupihan ja sivustan pihatyöt toden teolla käyntiin. Odottelimme maalarin nostureineen alta pois ja hyvä niin, aika isoja koloja jätti nosturi maahan ja rikkuipa pieni osa pihakiveystäkin. Takapiha alkaa olla jo joitakin istutuksia vaille valmis, toistaiseksi. Nurmikin on lähtenyt hyvään kasvuun vihdoin, sen kylvimme jo viime syksynä. Lisäksi olemme rakentaneet terassiin portin koiria varten, joten olkkarin ovi saa olla auki. Työn alla on myös vaakarimoitus etukuistin reunoihin. Eli kaikenlaista pikkuhommaa on tullut puuhasteltua. Koira-aita tehdään takapihan puolelle elokuussa.

Tilasimme  myös vihdoin pitkällinen ihmettelyn jälkeen Panasonicin ilmalämpöpumpun, jonka asennus on n. viikon kuluttua. Kuumimmilla hellejaksoilla talon sisälämpötila on kohonnut n. 28 asteeseen, toivottavasti pumppu auttaa tässä hieman. Ja saahan se myös hieman säästöä tuoda lämmityskuluihin.

2 kommenttia:

  1. Kaunis talo! tuollaisesta olemme itsekin haaveilleet. Harmi että nosturi rikkoi teillä pihakivetystä :/

    VastaaPoista
  2. Kiitos, hyvin olemme viihtyneet :)

    VastaaPoista

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...