maanantai 18. lokakuuta 2010
Kuistin raput
Viikonloppuna saatiin leviteltyä vähän multaa talon sivulle, ihan ei taida takapihalta jäänyt multakasa riittää tuohon sivupihalle.. joten keväällä jouduttaneen vielä mullanostopuuhiin. Paljoa ei tarvi onneksi enää, aika arvokasta tavaraa tuo multa on. Pihakiveys on saumattu toiseen kertaan sillä saumahiekkaa oli valahtanut saumoista alas ja rakoja alkoi näkymään siellä täällä. Rakennettiin myös rappu kuistin eteen, joten enää ei tarvitse hypätä kuistille :) Tehtiin ihan perusmalli, eli neliskanttinen 127 leveä (kuistin aukon levyinen) ja 50cm syvä (viisi lautaa) rappu. Vain yksi askelma riitti, joten helpolla päästiin. Vielä khh ja terassi tarvitsisivat raput, mutta jäänee ensi vuoteen. Terassilta ei kulkuakaan taida talven aikana olla. Rakennusjätteestä säästetty puhas puu sahailtiin polttopuuksi, joten pikkasen saatiin polttopuukasaamme kasvatettua. Paljoa me ei tuota puujätettä jätettykään, eli ainoastaan puhtaat koolauspuut jne.
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Eikös etukuistille ja khh:n ovelle tule raput Helmitaloilta?
VastaaPoistaMoi, ei kuulu hintaan. Khh ovelta putoaa reilun puoli metriä alaspäin, kuistilla melkein pärjäisi ilman rappua mutta mukavuussyistä siihen yhden porrasaskelman teimme. Kuisti on ainoa, mikä hintaan kuuluu, myös terassit tulee maksaa erikseen tai tehdä itse. Itse tekemällä säästettiin n. puolet terassin hinnasta.
VastaaPoistaKannattaa soittaa Heimolle sillä ainakin meille tuli nuo mainitsemani raput Helmitaloilta.
VastaaPoistaMilloin teillä on sopimus tehty? Meillä vielä vanhalla hinnalla 1,5 krs 125000e.
VastaaPoistaTehtiin 08/2009 sopimus ja päästiin muuttamaan hieman ennen teitä.
VastaaPoista