maanantai 31. toukokuuta 2010

Maalaus jatkuu

Talolla ei ole Helmitalon puolesta tapahtunut nyt kahteen viikkoon mitään. Melko turhauttavaa koska oltaisiin jo niin lähellä valmistumista, käytännössä enää ei olisi kuin parin viikon työt tekemättä. Kiintokalusteet tulevat kesäkuun lopulla, joten saattaa olla että kesäkuun aikana ei tapahdukaan mitään. Takka pitäisi kyllä reilun viikon päästä muurata.

Maalausta sen sijaan jatkoimme tänään työpäivän jälkeen mukavassa säässä. Aurinko paistoi mutta ei ollut liian kuuma, ja kosteus pysyi jonkin verran päälle 40%:ssa. Ihanteellinen sää maalaukselle. Saimme reilussa kahdessa tunnissa lähes kokonaan valmiiksi etelän puoleisen seinän. Vaakalaudoitus vielä puuttuu ja hieman ikkunan ympärystää. Tänään tuntui jo siltä, että homma edes jossain määrin etenee. Isäntä maalaisi jälleen isoja pintoja ja minä tulin perässä pienempien pensselien kanssa reunoja. Tämä on osoittautunut toimivaksi työnjaoksi. Homma etenee melko vauhdikkaasti, koska isoa pintaa maalaavan ei tarvitse näpertää. Nokialainen muuten näyttää kuvat aivan sinisinä, joten väri ei näytä näissä kuvissa oikealta.

Meillä oli ensimmäistä kertaa raksalla mukana myös pikkuapulaiset. Kaira ei ollut aiemmin edes talolla käynyt, Dooran kanssa on kerran käyty ihmettelemässä paikkoja. Kaira tuijotteli pitkään vanhan talomme suuntaan.  Koiruudet ottivat asian kaikessa rauhassa ja pistivät loikoiluksi tulevan terassin pohjille, Kaira varjossa ja Doora auringossa lämmittelemässä. Koirat viihtyivät välillä torkkuen ja välillä tuulia tuoksutellen koko illan pihassa. Emännän ja isännän touhut eivät juuri kiinnostaneet. Savea piti hieman maistella :)

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...